sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Anna hyvän kiertää

Osallistuin haasteeseen, jossa kolmelle postaukseen ensimmäisenä vastanneelle lähetetään vuoden aikana jotain itsetehtyä.

Edit: Osallistuin Vuokon ja Marian blogeissa tähän haasteeseen.

Jos haluat tähän mukaan, jätä kommentti. Kuudelle ensimmäiselle lähetän vuoden sisällä jotakin miniä. Jos osallistut, sama haaste jatkuu omassa blogissasi ja jatkat hyvän kiertämistä.



Kuvassa on tämän päivän työt. Saviruukut tein itsekovettuvasta massasta. Kukat ja havut ovat oikeaa kanervaa ja sammalta. Pöydällä olevassa ruukussa on kolme minikäpyä (Tiimarista) sekä sammalta. Valkoisen puolipyöreän pöydän kaavat ovat kirjasta Dolls' House Furniture (Freida Gray).


lauantai 25. lokakuuta 2008

Vaatekaappi

Vihdoinkin sain irti itsestäni ja tein eilen illalla loppuun viikko sitten syyslomalla aloittamani vaatekaapin. Kaapin esikuva löytyy kirjasta Dolls' House Furniture (Freida Gray).


Kaappi on tehty 3mm balsasta ja se poikkeaa hiukan kirjan kaapista. Levensin ovia hiukan ja jätin pois ovien väliin sijoittuvan "seinäkkeen" (mikä mahtaa olla nimeltään?). Kaapin sisälle laitoin hattuhyllyn ja tangon. Saranoina on vajaa 1cm mittainen rautalanka, joka on vain upotettu pehmeään balsaan. Rautalangat ovat siis ovien ylä- ja alanurkissa pystyasennossa ja upotettuina kaapin sisäkattoon ja pohjaan. Ovet aukeavat hienosti. Kiitos Tuija vinkistä! Oviin tein tylpällä lyijykynällä uurteet. Oven päälle laitoin paperin, johon olin piirtänyt suorakaiteen ja sitten tylpällä lyijykynällä hiukan painaen sain nuo urat tehtyä.

Kaapin päälle laitoin listasta koristeen.. Sohva ja kaappi saavat aikanaan pintaansa jonkin käsittelyn. Sitten kun olen saanut päätettyä tuleeko niistä valkokuultoiset vai petsatut...

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Sivusta vedettävä puusohva 1:12

Olen jo pitkään katsellut eri bolgeissa kuvia puusohvasta.
Olen yrittänyt etsiä ohjeita ja miettinyt, että pystyisinköhän minäkin.
Eilen illalla sitten piirtelin kaavoja, aamulla sahailin balsaa, päivällä hioin ja illansuussa liimailin paloja...
(Ja siinä välissä keitin, syötin, nukutin, paistoin, leikin ja siivosin.
Leppoisa sunnuntai siis :D)

Tässä on tulos! Ja kyllä olen tyytyväinen, vaikka pari pientä mokaa sohvassa onkin...

Sohvan esikuvana on mieheni suvun perintösohva. Selkänojan kuvio on kuitenkin erilainen. Kuvion löysin netistä googlettamalla puusohvaa.

Odottelen pakettia Nukkekoti ja lelu -kaupasta. Viimeistelen sitten sohvan käsinojat ja tuon selkänojakoristeen. Jonkinlaista petsiä tai vahaa pitäisi myös vedellä pintaan.

Istuinpäällisen ompelin nopsasti Ikeasta elokuussa ostamastani kankaasta.

Tuolla kankaalla olisi tarkoitus päällystää 1:1 nojatuoli.

Vierasvuode...


Sohvaa sivulta.

Olen viilalla vetänyt pienet uurteet balsaan kuvaamaan lankkuja,

joista se oikea sohva on rakennettu.


Sohva edestä ilman pehmustetta.


Samalla valmistui pari hyllyä seinälle. Suihkautin valkoista spraymaalia hyllyihin.

Mukavaa viikkoa kaikille teille tätä lukeneille!

Pist. Olisi hauskaa, jos jättäisit merkin käynnistäsi!